Perämeren kansallispuisto

pallot

Perämeren kansallispuisto on pohjoista meriluontoa kauneimmillaan. Kiviset luodot, kukkivat rantaniityt ja katajaiset nummet tarjoavat kauniita näkymiä ja hyviä pesimäpaikkoja monille linnuille.

Puiston ensimmäinen saari nousi merestä tuhat vuotta sitten ja maankohoaminen muovaa maisemaa millimetri kerrallaan. Aluetta on käytetty vuosisatoja kalastukseen ja hylkeenpyyntiin. Kivijalat ja kierimet kertovat karujen saarten entisestä elämästä keskellä pohjoista ulappaa.

Kesällä aava kirkas meri kutsuu koko perhettä päiväretkelle tai yöpymään. Pensaskarin entisöidyn kalastustukikohdan näyttelyn esineistö, valokuvat ja tarinat valottavat kävijälle kalastajien entisaikojen elämää. Selkä-Sarven luontopolulla (2 kilometriä) voi nauttia meren muovaamasta saaristomaisemasta. Mikäli aikaa riittää, yösijan voi varata Selkä-Sarven tai Vähä-Huiturin vuokrakämpistä.

Perämeren kansallispuisto on pääasiassa kesäkohde. Perämeren kansallispuiston saavuttaakseen tarvitsee oman veneen tai voi hyödyntää yrittäjien tarjoamia palveluita. Saaristoon järjestetään risteilyjä: Perinteikäs vesibussi m/s Leila risteilee Kemin sisäsatamasta; Leilan aikataulut löydät Meriken kotisivuilta. Saaristoon liikennöi myös Jähti; tilausristeilyjen tiedustelut ja varaukset: +358 400 696124 tai info@katariinalaiva.fi. Talvella kansallispuiston voi saavuttaa moottorikelkalla tai hiihtäen.

Perämeren kansallispuisto sijaitsee Kemin ja Tornion ulkosaaristossa. Risteily- ja venepaikkojen lähtöpisteitä ovat muun muassa Kemin sisäsatama sekä Torniossa Leton, Torandan ja Puotikarin venesatamat.

Suosittelemme

pallot

Majoitu mukavasti Kemissä

Väliaikaisesti suljetut majoituspalvelut toivottavat taas vierailijoita tervetulleiksi. Merellisen Kemin monipuolinen majoitustarjonta takaa makoisat yöunet lomalaisille. Valittavanasi on mökkimajoitusta kivenheiton päässä keskustasta, ylellisiä lasivilloja merenrannalla, persoonallisia huoneita ja huoneistoja putiikkihotellissa tai laadukasta hotellimajoitusta paikkakunnan hotelleissa. Avoinna olevat majoitusvaihtoehdot Persoonallinen Putiikkihotelli 1932 Kemin asemanpuistossa, suuren suosion saavuttaneen…

Tutustu saaristoluontoon Perämeren kansallispuistossa

Lapin läänin ainokaisen merellä sijaitsevan kansallispuiston, Perämeren kansallispuiston, muodostavat Kemin ja Tornion kaupunkien ulkosaaristossa sijaitsevat maankohoamisen muovaamat saaret. Saarten ainutlaatuinen saaristoluonto sekä merellinen tunnelma luovat upeat puitteet merimaiseman ihasteluun, rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseen. Saarten historiaa Kansallispuistoon kuuluvat saaret ovat toimineet kalastus- ja metsästystukikohtina jo 1500-luvulta…

Kemin sisäsatama kutsuu viihtymään!

Ravintoloitsijat ovat kantaneet kalusteet terasseille ja veneet ovat lipuneet laitureihin. Kemiläisten olohuoneeksikin nimitetty sisäsatama on pukeutunut kukoistavaan kesäasuunsa. Jäätelökioskikin on ilmestynyt katukuvaan. Museoiden ja näyttelyiden vitriinit on pyyhitty pölyistä ja minigolf mailat kaivettu varastosta. Sisäsataman ravintolat ja palvelut Sataman Krouwi Sataman Krouwin kesämenu koostuu monenlaisista…